Julkaistu 8.7.2024

Lehdistötiedote 8.7. I A’Pelago Initiative 2024 tuo yhteen vaikuttajia saariston ja merialueiden elinvoiman edistämiseksi

Initiative

KASNÄS, 15.-16. elokuuta – A'Pelago Initiative on saaristossa järjestettävä liiketoimintafoorumi, joka kokoaa yhteen liike-elämän toimijoita, tutkijoita, innovaattoreita ja saariston yrittäjiä keskustelemaan mahdollisuuksista kehittää kaupallisia ratkaisuja, jotka parantavat saariston ja merialueiden elinvoimaa. Tapahtuma on loppuunmyyty.

Saaristomeren ja maailman merien tila herättävät laajaa huolta. Merialueisiin positiivisesti vaikuttavien toimien määrän nopea kasvu on välttämätöntä. Vain julkisrahoitteiset toimet eivät ole riittäviä alueen tilan palauttamiseksi kuntoon ja sen ylläpitämiseksi. Tarvitaan läheisessä tutkijayhteistyössä tehtyjä yritysten toimia.

A'Pelago Initiative on syntynyt tarpeesta tiivistää saariston elinvoimaan vaikuttavien toimijoiden dialogia sekä lisätä ja skaalata alueen elinvoimaan vaikuttavia kaupallisia ratkaisuja, "Olemme koonneet yhteen huippuasiantuntijoita ja innovaattoreita edistämään yhteisesti uusia ratkaisuja, yrittäjyyttä ja rahoitusta. Nämä ovat tarpeen kaupallisten meri-ilmastoratkaisujen kehittymiseksi Saaristomeren alueelle," sanoo Timo Ketonen, A'Pelagon toinen perustaja.

A'Pelago Initiative on foorumi kaikille, jotka haluavat edistää Saaristomeren alueen sosiaalista, ympäristöllistä ja taloudellista kestävää kehitystä yritystoiminnan voimin. Tapahtuman teemana on "Reclaim the Sea - Rethink Business". Ohjelmassa on asiantuntijapuheenvuoroja, paneelikeskusteluja ja A'Pelago Accelerator -yrityskiihdyttämöohjelman yritysten pitch-esitykset.

''Maailmalla seurataan mielenkiinnolla merialueiden ja laajemmin ilmaston kestävään kehitykseen vaikuttavien suomalaisten uusien innovaatioiden ja kaupallisten toimijoiden kehitystä. Viimeisen viiden vuoden aikana sininen talous on globaalissa vertailussa ollut yksi vahvimmin kasvava yksityisen rahoituksen kohdetoimiala.’’ sanoo Alina Sippolainen, A'Pelagon tuottaja. ʻ’Olemme innostuneita, että Initiative tarjoaa paikan, jossa voidaan jakaa tietoa ja ideoita kaupallisista keinoista kehittää merialueiden tilaa.’’

A'Pelago on yksityisomisteinen yhtiö, jonka tarkoituksen on tukea ja edistää saariston ja merialueiden elinvoimaa kehittäviä yritysaloitteita. A'Pelago Initiative, yrityksen tarkoituksen mukaisesti, kokoaa yhteen saaristomeren tilaan vaikuttavia toimijoita Kasnäsiin 15-16.elokuuta. Ilmoittautuminen jonotuslistalle tai mediaedustajaksi on auki.

A'Pelago Initiative 2024 numeroina

A'Pelago Experience

  • Initiative-tapahtumien ohella A'Pelago tarjoaa ympärivuotisesti yhdessä saaristoyrittäjäkumppanien kanssa räätälöityjä mahdollisuuksia työskennellä etänä saaristossa, kokea sen luontoa ja kulttuuria 15 saariston etätyökohteessa.
  • https://www.apelago.fi/fi/apelago-experience

A'Pelago Accelerator

  • Tukee positiivisesti saaristoon ja merialueisiin vaikuttavien kasvuhakuisten yritysten kehittymistä valmennusohjelman avulla, johon kuuluu yritysidean validointi ja toteutustukea. Ensimmäiseen Accelerator-ohjelman pilottiin keväällä 2024 osallistui kahdeksan start-up yritystä.
  • https://www.apelago.fi/fi/apelago-accelerator

Lisätietoja

Timo Ketonen

Co-founder, A'Pelago

timo@apelago.fi I +358 400 831 205

Initiative 2024 - Media Kit

A'Pelago Logot

Kuvia Initiative-tapahtumista

Jaa tämä artikkeli

Viimeisimmät artikkelit

Accelerator Initiative Nyt

16.4.2025

A’Pelago Pitch Challenge 2025 haku on nyt auki!

Onko startup-yrityksesi kehittämä ratkaisu keskeinen meriekosysteemien suojelussa, meren saastumisen vähentämisessä tai saaristoalueiden elinvoimaisuuden edistämisessä? A’Pelago Pitch Challenge 2025 tarjoaa sinulle mahdollisuuden esittää liikeideasi Itämeren…

Initiative Nyt

16.4.2025

A’Pelago Blue Economy Academy 2025 haku on nyt auki!

Haluatko ottaa ensimmäisen askeleesi kohti uraa sinisen talouden startup-yrittäjänä, toimijana tai sijoittajana? Haku A’Pelago Blue Economy Academyyn 2025 on avautunut. Hae…

Initiative Media Nyt

14.4.2025

Itämeren alueen johtava sinisen talouden foorumi: A’Pelago Initiative 20.–21. elokuuta 2025

A’Pelago Initiative 2025 järjestetään 20.–21. elokuuta Ruissalon Telakalla Turussa ja se kokoaa yhteen edelläkävijät, innovaattorit ja sidosryhmät, jotka ovat sitoutuneet sinisen talouden tulevaisuuteen. Tapahtuma…